KTP D-TYTÖT Taisteli kultaa NITRO ID turnauksessa Hyypiällä 20.3.

21.3.2016

20.3 2016 NITRO ID TURNAUS / KC KTP D-tytöt (D13 -sarja)
20.3 2016 NITRO ID TURNAUS / KC KTP D-tytöt (D13 -sarja)

Tytöt kävivät palmusunnuntaina virpomassa komean turnausvoiton NITRO ID-turnauksessa Kuusankoskella.
Läpi turnauksen tasapainoisesti pelanneet tytöt voittivat alkulohkossaan puhtaasti Kajon 3-0. Myös toisessa ottelussa lukemat olivat 3-0, hävijänä kentältä poistui tällä kertaa Tips.
Alkulohkon viimeisessä ottelussa ebk/Grifk yj: tä vastaan panoksena oli loppuottelupaikka. Pari minuuttia ennen päätösvihellystä Samiran komea maali ja tasoitus 1-1:een varmisti tytöille finaalipaikan.
Loppuottelu Jäps:ä vastaan oli kahden jo hieman väsyneen joukkueen taistelua, jossa molemmat loivat omat maalipaikkansa. Noin kymmenen minuuttia ennen loppua tytöt aiheuttivat kovan hässäkän vastustajan maalille,josta Samira täräytti lopulta irtopallon verkkoon.Lopun ajan tytöt jaksoivat puolustaa urhoollisesti ja tuomarin viheltäessä pelin päättyneeksi olivat urhoollisen taistelun käyneet tytöt finaalivoittonsa ansainneet.
Puolustuksellisesti erittäin vahva turnaus,mistä kertoo vain yksi päästetty maali meidän verkkoon.
Hieno turnaus tytöt!!!